Ajankohtaista

Infoilta
Lukion infoilta tiistaina 31.1. klo 18.30. Tervetuloa!

Eero ja Emmi esittelevät TSYKin lukiota.

Lukiokone auttaa lukion valinnassa.

4. jakson ruokailuvuorot

Raportteja

Turun suomalaisen yhteiskoulun lukio

Lukiomme keskeinen arvopäämäärä on sivistys. Se on ajattelun, tahdon ja toiminnan harjoittamista yhteisössä, jonka työskentelytavoissa oikeudenmukaisuus, inhimillisyys ja opiskelijamyönteisyys ovat itseisarvoja. Sivistys on monipuolista tietojen ja taitojen hallintaa, luovuutta sekä kriittistä ajattelua. Se on myös kasvamista eettisyyteen ja yhteisöllisyyteen.

Pidämme tärkeänä jokaisen opiskelijan myönteisten mahdollisuuksien tunnistamista ja toteutumista sekä opiskelijan sisäsyntyisen motivaation vahvistamista. Lukiossamme opiskelijat voivat oppia erilaisten persoonien muodostamassa yhteisössä elämänhallinnan kannalta tärkeitä sosiaalisia tietoja ja taitoja.

Lukiossamme on valtakunnallisen erityistehtävän saanut luonnontiedelukion linja, Turun kaupungin päätöksellä erityistehtävän saanut merilinja ja koulukohtaisena painotuksena on kuvataiteen opetus. Yleislukiossa toteutetaan laajan kurssitarjonnan kautta mahdollisuus monipuolisiin opintoihin kielissä, matematiikassa sekä eri reaaliaineissa.

Tervetuloa tutustumaan ja opiskelemaan Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukioon!

Riikka Lindroos
rehtori

Yhteystiedot

Kauppiaskatu 17, FIN-20100 TURKU     TSYK kartalla  

rehtori Riikka Lindroos (02) 262 9305 ja 050 432 3671
ap.rehtori Pekka Leino (02) 262 9304 ja 044 907 4402
opettajat (02) 262 9731
telefax (02) 262 9360
kanslia (02) 262 9253
opinto-ohjaaja Simola (044) 907 4403
opinto-ohjaaja Lieri (044) 907 4493
erityisopettaja (044) 907 4675 (kaikki lukiot)
lukiopsykologi (040) 127 3138 (ma-to klo 12-13)
terveydenhoitaja (02) 269 1237
keittiö (02) 262 9738
talonmies Kulmala (044) 907 2517