Matolassa 29.9.2004

Hei, Martta

Kiitos viimeviikkoisesta viestistäsi. Kirjeesi lämmitti mieltäni erityisesti, koska nykyisin yleensä saan vain sähköpostia. Oli mukava kuulla syysretkestäsi puolukkametsässä. Hienoa, että venähtänyt tassusi alkaa jo parantua.

Meilläpäin alkavat syyskiireet jo hellittää. Talvivarastot ovat pullollaan herkkuja ja lasten uudet villatakit valmistuvat piakkoin. Pääsemmekin keskittymään lempipuuhiimme kirjojen lukemiseen ja musiikin kuunteluun. Tässä vain odottelemme, milloin lumi peittää pesäkolomme suuaukon. Mitä sinä ja perheesi aiotte viettää pitkän ja pimeän talven?

Kerronpa sinulle jännittävän tapahtuman kesälomamatkaltani Mäntyvuorelta. Olin juuri kiipeämässä Mäntyvuoren laelle, kun raju tuulenpuuska pyyhkäisi minut kallionkoloon. Mutta se ei ollutkaan tavallinen kallionkolo vaan Kaija Ketun pesä. Koska Kaija ei ollut kotona, niin päätin vähän katsella ympärilleni. Kuulin kummaa rapinaa ja hiivin peremmälle. Siellä olikin häkki, jonne Kaija oli pyydystänyt Metsälän mummon kanat. Kanat olivat peloissaan ja pyysivät minua auttamaan ne vapauteen. Kiipesin avaamaan häkin ja pakenimme ulos kolosta. Kiven takaa Kaija huomasi meidät ja lähti takaa-ajoon. Minä sain kovaa kyytiä Kirsi-kanan selässä kotikololle saakka. Vieläkin sydän pamppailee, kun asiaa muistelen.

Kirjoitellaan taas! Lähdenkin nyt taapertamaan postilaatikolle.
Hyvää syksyn jatkoa!
Toivottaa Maija