MOLA-APLIKAATIO FLEECESTÄ
Fleece on ala-asteellekin sopiva aplikaatiomateriaali liestymättömyytensä ansiosta. Saatavana on paljon värejä.
Mola-sovellutusta voi käyttää esimerkiksi liivin koristeluun.
Kuvion suunnittelu

1.Symmetrisen kuvan lähtökohtana ovat perhoset tai muut ötökät.
Pelkistettäessä on otettava huomioon, että hyvin pieniä osia on mahdotonta toteuttaa (ohuet tuntosarvet esimerkiksi voi tietenkin ommella pistoin)
2. Taita A3-kokoinen paperi kaksinkerroin, piirrä pelkistetyn eläimen puolikas ja leikkaa.
3. Valitse liivin ja kuvion kankaat. Kiinnitä nuppineuloin paperista leikattu kuvio nurinpäin kuviokankaan tilkulle. Piirrä ääriviivat ohutkärkisellä tussilla kevyesti.
Liivi
4. Leikkaa liivi kaavan mukaan.
5. Kiinnitä kuviotilkku liivin nurjalle puolelle tilkun reunoja myöten harsien, niin että piirros jää näkyviin (etukappaleelle, takakappaleelle, olalle...)
6. Ompele lyhyillä etupistoilla esim. helmilangalla muutaman millin päästä piirrosviivasta, sen ulkopuolelta. Muista ommella kaikki kuvion viivat! Ääriviivat voi pistellä vielä takaisinpäin, vaikkapa erivärisellä langalla.
7. Leikkaa varovasti liivikangas pois etupistojen sisäpuolelta.
8. Ompele varsi -tai tikki- tai muilla sopivilla pistoilla yksityiskohtia, jos tarpeellista.
9. Kokoa liivi.
10. Huolittele kädentiet, pääntie ja helma pykäpistoin helmilangalla tai ohuella villalangalla.Voit myös hapsuttaa helman joko leikkaamalla fleece hapsuiksi tai ryijynukkatekniikalla.