|
Pörri Porri
on kissa joka elaa laivoissa ja ladoissa ja jota ihmiset ruokkivat.
Kaulahuivin se sai eraalta tytolta jonka isa oli laivan kapteeni. Tytto
oli nimeltaan Sandra. Han tuli kerran mukaan kalastusretkelle ja loysi
Porrin lastiruumasta piileskelemasta. Oli aika kylmaa ja tytto ajatteli
etta Porrilla oli kylma ja kutoi talle huivin. Oikeastaan Porrilla ei
ollut yhtaan kylma, mutta tytto oli niin mukava, etta Porri sailytti
huivin. Ja se on osoittautunut myohemmin todella hyodylliseksi. |
|
|
Tossun se sai pienelta pojalta Walesista, Lampeterin kaupungista. Poika
loysi Porrin purjehtimasta lankulla Teifi-joella. Pojan nimi oli Jack ja
han oli 8 vuotta vanha. Hanella oli kiltti sisko nimeltaan Michelle,
joka ompeli Porrille tossut.
Niin,
tossuja OLI alunperin kaksi, mutta toinen ikava kylla havisi
kapakkataistelussa New Orleansissa (USA:ssa). Porri
on myos ollut merirosvona Karibianmerella perati puolitoista vuotta! Se on
pisin aika mita se on viettanyt paikoillaan.
Vaikka silloin se oleskeli kylla suurimmaksi osaksi laivassa, joka liikkui
paikasta toiseen. Porri olisi luultavasti viihtynyt merirosvojen parissa
pidemmankin aikaa, mutta se potkaistiin ulos emantansa mukana sen jalkeen kun
oli selvinnyt etta emanta oli jattanyt perunankuorintavuoronsa valiin. Porri
ei kylla oikein ymmartanyt miten heidan ulos potkaisemisensa auttoi asiaa,
koska silloinhan rosvoilla oli kaksi perunankuorijaa vahemman. Myhemmin han
tuli siihen tulokseen, etta merirosvot evat yksinkertaisesti tulleet
ajatelleeksi tata pikkuseikkaa ennen kuin tyonsivat heidat lankulle.
Oikeastaan oli ihan hyva etta heidan piti lahtea laivasta, silla muuten he
eivat olisi majoittuneet autiolle saarelle, tulleet loydetyksi ja hilatuksi
risteilijalle ja paasseeksi toihin sinne. |
|