Lue teksti huolellisesti ja vastaa sen jälkeen kysymyksiin.
Suomessa on ollut useita jääkausia. Viimeinen jääkausi on päättynyt noin 10 000 vuotta sitten. Jääkaudet ovat monin tavoin muokanneet ympäristöämme. Vaikka jääkautta ei kukaan nykyään elävistä ihmisistä ole nähnyt, on jääkauden merkkejä runsaasti nähtävissä.
Jääkaudet eivät alkaneet yllättäen, kuten eräässä vastikään ilmestyneessä elokuvassa kuvataan. Ilmaston hitaasti kylmetessä aurinko ei enää kyennyt sulattamaan lunta keväällä pois, vaan lumi säilyi ja seuraavana talvena päälle satoi uutta lunta. Näin pikkuhiljaa vuosikymmenten ja -satojen kuluessa jäämassat kasvoivat jopa kahden kilometrin paksuisiksi.
Kun jäämassat liikkuivat ne hioivat kallioita ja irrottivat isoja ja pieniä palasia kalliosta. Jäiden mukana kulkeutuivat jättimäiset kivet eli siirtolohkareet mitä kummallisimpiin paikkoihin. Siirtolohkareet ovat niitä kiviä, jotka näyttävät usein kuin taivaasta pudonneilta. Jäät hioivat myös isoja kuoppia kallioihin. Nyt nämä kuopat ovat veden täytteisiä lampia ja järviä.