– Vasemmalle… vasemmalle… hyvä! Aseta se siihen. Timo katseli hullunkiilto silmissään generaattoriaan, jonka nosturin puikoissa heiluva Simo oli juuri laskenut keskelle valtavaa salia. Heillä oli pari päivää sitten käynyt säkä, kun Pariisi oli saanut eropassit leffa- ja muotibisneksestä ja liittoutunut heidän tuekseen valloittaa maapallo ja lainannut omistamaansa Vulcanus-saarta Ranskan länsirannikolla veljesten laboratorioksi. Vihdoinkin kaikki oli valmista suunnitelmien käynnistämiseksi.

Pariisilla oli Tiukukello-chihuahuansa lisäksi toinenkin lemmikki, Vallu-varpunen, joka nyt sirkutti Keinosten vieressä malttamattomana. Timoa moinen häiriköinti ärsytti ja hän yritti huitaista linnun luotaan, mutta samassa Simo tarrasi hänen käsivarteensa.

– Älä hätäile, veli. Voimme käyttää sitä ensimmäiseen kokeeseemme.

Hän nosti Vallun ja saaren viidakosta pyydystämänsä kameleontin generaattoriin ja väänsi vivusta. PSUH! Sekä lisko että lintu makasivat elottomina ketarat pystyssä. Keinoset katselivat tulosta järkyttyneinä.

– Paras, ettemme kerro Pariisille tästä, Timo sanoi lopulta ja piilotti Vallun ja kameleontin komeroon.

Myöhemmin, tuhansien epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen Simo laittoi satelliitille taas uuden käskyn etsiä maailmalta eläimiä. Pariisi astui saliin tarjotin täynnä varpusnuggeteja.

– Moi pojat, tässä vähän virvoketta, hän anoi pirteästi.

– En kai ollut häiriöksi?

– Ei, et ollenkaan, Simo valehteli.

– Nämä ovat HERKULLISIA! Mistä sait?

– Komerosta. Se oli täynnä pieniä kuolleita eläimiä. Oletteko muuten nähneet Vallua? Pariisi kysyi vilkuillen ympärilleen, ikään kuin olisi toivonut löytävänsä Vallun piileskelemästä jostain kaapista.

Keinoset mutisivat, että heillä oli kiire ja tönivät apulaisensa ulos salista.

Timo ehdotti, että he kokeilisivat seuraavaksi isompia eläimiä, sillä suuri sähkövirta oli varmaan ollut liian kohtalokas Vallulle ja muille. Simo siirtyi tietokoneelle kirjoittamaan uuden käskyn satelliitille. Kohta salin lattialla istui erittäin pienen ja tyhmän näköinen eläin, se oli karvainen myyrä.

– Ei ehkä ihan meidän käsityksemme hurjasta pedosta, Simo hekotti ja nosti myyrän kämmenelleen. Mutta myyrä puraisikin häntä suurilla hampaillaan. Keinoset taistelivat myyrän kanssa kotvan, kunnes sen onnistui tainnuttaa veljekset sädepistoolilla. Simo ihastui myyrään alta aikayksikön ja antoi sen nimeksi U.O.N.U eli Uuno On Numero Uno.

– Ei ei ei ei, EI. Myyrän nimi on oleva Kiko, ja sillä siisti! Timo keskeytti.

– Uonu!

– Kiko!

– UONU!

– KIKO!

– Eipäs, kun nyt keksin! T.U.N.O.H.L. eli "Timon Uusi Nimi On Herra Lökäpöksy"!

Lopulta Keinoset pääsivät yhteisymmärrykseen ja antoivat myyrälle nimeksi Pieni Mutta Mahdottoman Pippurinen, eli P.M.M.P.

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Timo ja Simo olivat laboratoriossaan P.M.M.P:n ja kaikkien muidenkin luomiensa mutanttien kanssa. Vihdoinkin kaikki oli valmista maailman valloitukseen. Timo hohotti:

– Pian päästämme mutanttimme valloilleen, ja maailma on oleva meidän! MUHAHAA HIHII!

– Hieno juttu! Meidän täytyy kuitenkin tehdä vielä johtaja tälle armeijalle. Pariisi, laitas satelliitti käyntiin!

Samaan aikaan Kaliforniassa eli nuori poliisi nimeltä Raphael Simpson. Bordeauxin auringon alla vietti kissanpäiviä kuluisa elokuvatähti Bianca Rodriquez. Molemmat nuoret olivat alansa huipulla, ja lisää oli tulossa. Biancan uusi elokuva oli tulossa ensi-iltaan ja Raphael oli valittu Kalifornian Sexyimmäksi Kytäksi. Mutta juuri, kun elämä tuntui täydelliseltä…

Hetken päästä kumpikin tajusi olevansa lukittuna salaperäisessä kammiossa kanssa – Keinosten generaattorihuoneessa.

– Pariisi, käynnistä generaattori! Simo mylväisi.

Raju sähkövirta kulki Raphaelin ja Biancan lävitse. Heihin alkoi kasvaa harmaata karvaa ja tuuhea häntä tunkeutui farkkujen lävitse. He olivat muuttumassa susiksi! Mutta sitten generaattori alkoi köhiä, sillä sen virtapiirien joukkoon oli eksynyt Pariisin kuivunut maskara. Timo keskeytti operaation hätääntyneenä, poisti maskaran ja laittoi virrat päälle uudestaan otsa märkänä pelkohiestä. Haittaisiko keskeytys muutosprosessia?

Ei. Kaikki meni mainiosti, ja pian oli enää persoonallisuuden viimeistely. Mutta äkkiä kuului vain valtava jyrähdys – salama oli iskenyt suoraan katosta läpi generaattoriin, ja generaattori räjähti. Pöllämystyneet susimutantit kömpivät pystyyn rähjäisinä.

– Se elää! SE ELÄÄ! Timo hihkui voitonriemuisesti.

– Öh, tämä ei ole Frankenstein, Simo kuiskasi tympääntyneenä. Timo ei kuunnellut.

– Heidän nimensä ovat tästä lähtöisin R.a.p.h.a.e.l (Raivoisan Amerikan Pimeiden Havumetsien Asukas Etnisissä Lenkkareissa) ja B.i.a.n.c.a (Bordeauxilainen Ihailijoiden Ahdistelema Nuori & Charmikas Actrice), ja he tulevat turvaamaan maailmanvalloituksemme!

Äkkiä Bianca havahtui ja näytti miettivän kaikin voimin. Hän tuijotti ankarana Keinosia. Raphaelkin tuijotti – Pariisia. Tämä oli ilmeisesti varsin kaunis ilmestys.

– Ei ikinä! Bianca huusi.

– Emme koskaan alistu tahtoonne! Hän katsoi Raphaelia merkitsevästi saadakseen tältä hieman tukea, mutta turhaan. Raphael näytti sulkeutuneen täysin omaan maailmaansa. Hän ei liikkunut laisinkaan, ainoastaan keinahti hieman hermostuneesti Pariisin vilkaistessa. Bianca läpsäisi Raphaelia kasvoihin. Ei reaktiota. Vain sama, vanha, höperö hymy Pariisin suuntaan. Keinoset räkättivät karmeaa nauruaan.

– Ja tuolla lauseella sinä aloitat kapinan? Timo nauroi vedet silmissä.

– He saattavat silti olla vaarallisia. Me sentään loimme heidät parhaiksi mutanteiksemme, Simo huomautti.

– HEITTÄKÄÄ HEIDÄT MEREEN!

Raphael tunsi, kuinka joku tarrasi häntä käsivarsista. Kun hän katsoi sivulleen, hän näki, että samalla tavalla oli käynyt myös Biancalle. Valtava keho, joka oli jotain ihmisen ja merikotkan väliltä, kuljetti heidät laboratorion ovelle ja heitti ulos kaukaisuuteen myrskyävän meren armoille.

Mitä tästä seuraisi? Raphael ajatteli epätoivoisena. Selviäisikö hän hengissä, ja näkisikö hän Pariisia enää ikinä?