Tulivuorijuhlissa oli eksoottisia puita oli joka puolella. Tulivuoren rinteillä oli vihreitä lyhtyjä, jotka näkyivät alas kylään. Alkuasukkaat olivat kuivanneet banaaneja, persikoita, kiivejä, passionhedelmiä, kookoksen kuoria, meloneja, ja muita luonnon antimia. Pöydässä oli myös tuoreita hedelmiä. Juomana oli mango- ja passionmehua, niitä juotiin kookoksen kuorista.

Rannalla oli veneitä joissa oli myös juhlivaa alkukansaa. Alkuasukkaat olivat pukeutuneet paljastaviin lantioasuihin, ja päässään heillä oli marjoja. Bianca oli ensin hangoitellut vastaan, mutta lopulta he olivat saaneet hänet suostuteltua matkaan. Kolmikko oli lähtenyt kohti alkuasukkaita, hieman turhautuneina.

Juhlissa tunnelma oli korkealla, kaikilla muilla paitsi Biancalla ja Raphaelilla. Pariisi jammaili Henrikin, erään hyvän tiedemiehen kanssa. Hän oli todella rikas ja se taisikin olla Pariisiin mieleen. Molemmat olivat tanssin lumoissa. Raphael joi mehua tanssilattian laidalla. Hän oli jo maistanut kaikkia mehulaatuja, paras oli persikkamehu.

Bianca jutteli alkuasukkaiden kanssa tulivuorikansojen tulivuorien eroavaisuuksista. Se ei kiinnostanut Biancaa pätkääkään. Hän katsoi mehutiskin luokse missä Raphael oli. Hän keksi! Bianca tekisi suunnitelman. Hän kävelisi mehutiskin luokse, kompastuisi, ja kaatuisi suoraan Raphaelin syliin. Onnistuisiko ”kompastuminen”, se oli toinen asia. Pariisi oli (ihme kyllä) erottautunut Henrikistä ja käynyt naistenhuoneessa. Nyt hän oli mehutiskin luona ja ihmetteli miksi Raphael oli allapäin. He joivat molemmat mehua, vaiti.

Bianca päätti, nyt oli oltava toiminnan aika. Hän lähestyi vihreäjakkuista Raphaelia ja ”kompastui” Raphaelin selkää päin ja kierähti Raphaelin eteen. Syntyi kaaos, kun kaikki alkuasukkaat ryntäsivät kohti kaatunutta Biancaa. Ja pian jo alkuasukaslääkärit tulivat valkoisiksi värjätyissä lannevaatteissaan paikalle. He kysyivät oliko Biancalla kaikki hyvin. Hän vastasi kieltävästi nolostuneena. Bianca katsahti kohti Raphaelia ja huomasi, että mies olikin tiedemies Henrik!

Bianca oli surun murtama. Hänen hieno valekaatumisensa ei ollut tuottanut tulosta. Hän katseli ympärilleen ja ihmetteli mihin Raphael oli voinut mennä niinä parina minuuttina kun hän oli käynyt ehostautumassa wc:ssä.

Hän havaitsi Pariisin esittämässä ”mallikävelyä” siitä kiinnostuneille karvaisille alkuasukkaille. Henrik nosti hänet ylös ja tiedusteli hienostuneesti oliko hänellä kaikki hyvin. Bianca pyysi anteeksi äkillistä kompastumistaan ja kysyi vuorostaan oliko Henrikillä kaikki hyvin. Henrik naurahti ja totesi, että totta kai. Hän tarjosi Biancalle kohteliaasti punaista passionmehua.

Bianca näki Raphaelin nousevan autoon Pariisin kanssa. Hän päätti mustasukkaisena lähteä takaa-ajoon. Bianca kiirehti Henrikin luokse ja pyysi hänen Harrikkaansa lainaksi. Kun Bianca kertoi aikeensa, Henrik vaati tulla mukaan. Pian he jo olivat tuulisella matkalla kohti Pariisin ja Raphaelin limusiinia. Raphaelin ja Pariisin kuljettaja ohjasi heidät kohti keskustaa. Siellä he juuttuivat ruuhkaan. Henrik ja Bianca tulivat takaa ja kaarsivat oranssin limusiinin eteen mustalla Harrikalla. Bianca hyppäsi pois ajurin kyydistä. Hän avasi limusiinin oven ja veti Raphaelin autosta. Hän myönsi tunteensa Raphaelia kohtaan. Raphael tunsi samoin! He tiesivät heti olevansa taivaallinen pari.

He lähtivät yhdessä kohti Kultaista Hanhea, Biancan perheravintolaa. Pariisi oli jäänyt nyyhkyttämään autoon koiransa Tiukukellon kanssa. Henrik lohdutti Pariisia. Henrik lupasi Pariisille kaiken mistä hän koskaan oli unelmoinut. Heti pöydässä Henrik kosi Pariisia. Heti seuraavana aamuna he juoksivat alttarille, ja menivät naimisiin vaaleanpunaisissa asuissaan. Pariisi oli onnesta keltainen. Hän saisi kaiken mistä oli unelmoinut koko ikänsä.

Kolmen kuukauden päästä Bianca ja Raphael joutuivat muuttamaan vaatimattomiin oloihin, koska verokarhu oli vienyt heidän kaikki rahansa. Henrik ja Pariisi sen sijaan asuivat linnassa lähellä oikeaa Pariisia ja Tiukukellolla oli oma nahkasohva. Siitä huolimatta Raphael ja Bianca tiesivät, että rakkaus on rahaakin tärkeämpää.