Lentokoneen ikkuna oli mudasta tuhruinen. Pienikokoinen mies pyysi brittiaksentilla lentoemolta uuden punaviinin. Glampoliziin oli vielä matkaa, joten mies veti hupun syvemmälle. Hän ei vielä tiennyt minkälainen tapahtumasarja oli alkamassa.

Kyseinen Timo Keinonen oli lentämässä tapaamaan veljeään Simoa. Hän siemaisi viiniään ja katsoi ikkunasta. Alhaalla näkyi suuri kaupunki nähtävyyksineen. Mielessään Timo mietti, kuinka järjettömän teon hänen veljensä oli tehnyt vaihtaessaan Lontoon Glampoliziin. Vaikka kaupunki sijaitsikin Ranskassa, piti hän silti enemmän Lontoosta. Hän vajosi omiin ajatuksiinsa ja mietti erityisesti sitä mitä oli tunnin päästä ehdottamassa veljelleen. Hän havahtui vasta kun kapteeni kuulutti laskeutumisen alkavan.

Timo oli turta ja väsynyt lennon jälkeen, eikä edes tajunnut miten selvisi ulos kentältä taksiin. Hän ajoi keskustaan, missä hän etsi erään veljensä suositteleman kahvilan. Hän joutui odottamaan vielä parikymmentä minuuttia.

Simo oli aina tuntenut jäävänsä isoveljensä varjoon. Isoveli oli aina saanut paremmat numerot, lahjat ja ties mitkä. Sitä hän mietti juuri kulkiessaan veljeään tapaamaan. Hänellä oli kuulemma ehdotus, joka tulisi mullistamaan kaikkien elämän. Siis nimenomaan kaikkien. Niinpä niin, veli sai aina parhaat ideatkin.

Simo oli jo kadulla missä kahvila oli. Kahvila oli pieni ja kodikas, sisustettu eripari tuoleilla ja lämpimillä väreillä. Hän käveli innottomana kahvilaan. Hän lakaisi katseellaan kahvilaa kunnes huomasi nurkassa pienikokoisen miehen, jolla oli samanlainen nenä kuin hänellä. Hitaasti hän käveli tiskille, tilasi suklaaleivoksen ja kahvin ja käveli sen jälkeen veljensä luo. Timo kohotti katseensa ja nousi ylös kättelemään Simoa. He istuutuivat. Molemmat olivat hetken hiljaa. Simon tilaus tuli pöytään, joten Timo tilasi maitokahvin samalla. Simo katsoi Timoa odottavasti, joten viimein Timo avasi suunsa.

– Kuules Simoseni, Timo sanoi. Muistatko kun pieninä ja tyhminä haaveilimme maailman valtaamisesta?

– Kyllähän minä.

– No nyt olen tehnyt sen mahdolliseksi! Timo kertoi. Simo, olen keksinyt generaattorin, joka auttaa meitä suunnitelmassa.

– Mitä tämä generaattori tekee?

– Se luo mutanttiolioita.

Simo oli hetken hiljaa.

– Mutantteja? Simo kysyi.

– Mutantteja.

Sillä hetkellä Timon maitokahvi tuli, jonka jälkeen hän jatkoi.

– Lisäksi olen lähettänyt avaruuteen satelliitin, jonka avulla kaappaamme "kohteita" ympäri maapalloa.

– Miten ihmeessä? Simo kysyi.

– Se on helppoa. Timo sanoi hörpäten kahvistaan. Pitää vain syöttää sille tiedot halutunlaisista kohteista, ja naps! Hän napsautti sormiaan veljensä silmien edessä. Meillä on halutut kohteet.

– Mihin se on sijoitettu? Simo kysyi.

– Ei ole vielä paikkaa. Timo sanoi huokaisten. Se onkin ensimmäisenä asialistalla.

– Mitä jos juttelisimme tästä lisää kotonani? Simo sanoi. Täällä on liikaa kuulevia korvia.

Niin he lähtivät kahvilasta, ja Simo lähti viemään Timoa kohti kotiaan. Yhtäkkiä he kuulivat naisen huutavan apua. He juoksivat äänen suuntaan kunnes huomasivat huudon lähteen. Hieman pyylevä näyttelijätär roikkui pilvenpiirtäjää esittävän lavasteen katolta liaanin varassa.

– Apua!! Apua!!

Yhtäkkiä naisen kädet luiskahtavat liaanista, ja hän putosi leveälle takamukselleen maahan.

– POIKKI!!! Tämä oli viimeinen pisara Pariisi! Ensin olet hemmetinmoinen diiva, ja sitten möhlit koko ajan! Nyt riitti, saat POTKUT!!!!!

Pariisi itki hiljakseen pilvenpiirtäjälavastuksen vierellä kun Simo sai yhtäkkiä idean. Hän meni lohduttamaan Pariisia. Timo ei vielä tajunnut mitä Simo ajoi takaa.

– Kuules Pariisi, en voinut olla kuulematta että sait äsken potkut. Mutta meillä olisi sinulle työtarjous. Minulla ja veljelläni on tässä eräs projekti menossa, ja ajattelimme että sinusta olisi apua tässä projektissa, Simo kertoi.

– Mutta minkälainen projekti se on?

– Siitä saat kuulla myöhemmin, jos tulet mukaamme. Olemme menossa minun kotiini, joka sijaitsee tässä lähistöllä.

– Minä tulen mutta vaihdan ensin vaatteet.

Näin sanoen Pariisi katosi lavasteen takana olevaan asuntovaunuun.

– Simo, sinä olet nero! Mutta mitä me kerromme hänelle suunnitelmasta? Timo kysyi.

– Totuuden, mitä muutakaan?

Kohta Pariisi ilmestyi ovesta yllään pieni vaaleanpunainen kotelomekko ja jalassaan korkeat korkokengät.

– Niin mehän emme ole vielä esittäytyneet. Minun nimeni on Simo Keinonen, ja tämä tässä on veljeni Timo.

– Hauska tutustua! Missä sinä asut?

– Tuolla kulman takana.

Niin he kävelivät rinnakkain, kunnes pääsivät Simon asunnolle. Siellä Pariisi sai kuulla kaiken suunnitelmasta ja vielä ehdottikin paikaksi omistamaansa Vulcanus-saarta generaattorin sijoituspaikaksi. Kuitenkin lähtiessään hän mietti oliko tehnyt oikein, ja mitä nyt tulisi tapahtumaan. Hämmentyneenä hän palasi asuntovaunulleen ja ajoi kotiinsa.

Veljekset puolestaan olivat Simon asunnossa kuohuviinilasit kädessä. Molemmat hehkuivat innostuksesta.

– Tulevalle maailmalle! Timo sanoi.

– Meidän maailmallemme!

– Meidän maailmallemme! Molemmat sanoivat.