Kysymyksiä ammattilaiselle
Al Jean, päätuottaja, "Simpsonit"
Mikä oli lempianimaatiosi lapsena?
Lapsena suosikkipiirrettyjäni olivat Bullwinkle ja Väiski Vemmelsääri.
En niinkään innostunut Kivisistä ja Sorasista.
Montako ihmistä työskentelee Simpsoneiden parissa?
Noin 10 päänäyttelijää, 20 kirjoittajaa ja toistakymmentä ohjaajaa ja kymmenittäin
muita työntekijöitä.
Kuinka valitsette jakson aiheen tai jonkin hahmon nimen?
Eri kirjoittajat keksivät jaksoille aiheita. Jos me pidämme ehdotuksista, teemme
niistä jaksoja.
Sisältävätkö jaksot omia kokemuksianne?
Monet jaksoideat perustuvat omiin kokemuksiimme sekä lehdistä lukemiimme uutisaiheisiin.
Kuinka vierasäänet valitaan?
Tavallisesti mietimme kenet haluaisimme vierasääneksi ohjelmaan ja lähetämme heille käsikirjoituksen.
Joskus julkkikset, jotka ovat sarjan faneja, ottavat yhteyttä meihin.
Joudutteko koskaan tekemään kohtauksia uudelleen?
Teemme kohtauksia uudelleen jatkuvasti. Eräs sarjan suosion salaisuuksista on se, että teemme paljon työtä
jokaisen jakson eteen.
Käytättekö tietokoneita?
Tänä vuonna sarja animoidaan kokonaan tietokoneella, kuten Futurama.
Piirretäänkö suurin osa käsin? Entä väritys?
Ennen tätä vuotta kaikki piirtäminen ja värittäminen tehtiin käsin.
Onko animaation teko hauskaa?
Työ on hauskaa, mutta se on silti työtä ja vaatii jatkuvaa huomiotani ympäri vuoden.
Mikä on kaikkein vaikeinta animaation tekemisessä?
Tällä hetkellä kaikkein vaikeinta työssäni on uusien jaksoideoiden keksiminen, koska olemme tehneet
jo niin monta jaksoa.
|
Tehty sähköpostitse lokakuussa 2002, julkaistu marraskuussa. Kysymykset ovat oppilaiden keksimiä. Suurkiitos Al Jeanille vastauksista!
|
"The Simpsons" © and TM Fox and its related companies. All rights reserved.
|