|
Kirkon vaikutusvalta |
|
LINKKEJÄ:Dominikaaniveli
Johannes |
Keskiajalla uskonnon merkitys ihmisten ajattelulle ja elämälle oli hyvin
suuri. Ihmisten maailma hahmottui ennen muuta suhteessa Jumalaan ja ikuiseen. Elämä maan
päällä oli vain välivaihe matkalla ikuiseen iloon taivaassa tai ikuiseen kadotukseen helvetissä. Siksi ei ollut yhdentekevää miten ihminen elämänsä eli. Hänen tuli välttää erityisesti seitsemää kuoleman syntiä, mutta myös pienempiä rikkomuksia Jumalaa ja muita ihmisiä kohtaan. Koska yksikään ihminen ei Jeesuksen tavoin voinut olla täysin synnitön ja vapaa perisynnistä oli kuoleman jälkeen mahdollisuus puhdistua synneistä kärsimällä kiirastulessa, joka oli eräänlainen välivaihe ennen lopullista tuomiota. Omaa kiirastuliaikaansa saattoi lyhentää etukäteen katumalla syntejään vilpittömästi sekä tekemällä katumusharjoituksia, jotka saattoivat olla rukouksia tai erilaisia palveluksia. Keskiajan lopulla yleistyivät myös taloudelliset lahjoitukset kirkolle. Niiden avulla omia syntejään saattoi pyyhkiä pois. Pelkkä raha ei kuitenkaan riittänyt vaan syntisen oli myös kaduttava tekojaan. Keskiajan maailmankuvalle tyypillistä oli jakaa ihmiset kolmeen säätyyn eli niihin jotka taistelevat (bellatoeres eli aatelisto) niihin jotka rukoilevat (oratores eli papisto) ja niihin, jotka tekevät työtä (laboratores eli talonpojat). Papeilla, munkeilla ja nunnilla oli merkittävä tehtävä yhteiskunnassa, sillä heidän toimittamansa rukoukset ja messut olivat koko yhteisön puolesta suoritettua Jumalan palvelemista.. Kirkon asemaa keskiajalla kuvaa varsin paljon se, että se oli lähes yksin vastuussa opetuksesta aina myöhäiskeskiajalle saakka. Kaikki korkeampi opetus annettiin kirkon piirissä, kunnes yliopistolaitos alkoi kehittyä voimakkaasti 1200-luvulta lähtien. Senkin jälkeen perusopetusta tarjosi lähes yksinomaan kirkko. Yhteiskunnan kaikilla merkittävillä paikoilla oli kirkon kasvattamia ja opettamia miehiä, jotka olivat sisäistäneet kristillisen maailmankatsomuksen. Myös köyhien- ja sairaidenhoito oli koko keskiajan kirkon ja kristillisen lähimmäisenrakkauden varassa. Luostareiden yhteydessä olikin usein hospitaaleja, joissa huolehdittiin köyhistä ja kurjista, joilla ei ollut omaisia. |
