Birgitta pyhiinvaeltajana

Pyhä Birgitta, puuveistos Padasjoen kirkosta 1400-luvulla (kansallismuseo) Lähde: Ars. Suomen taide 1, 1987

Pyhä Birgitta (1302-1373) oli todennäköisesti keskiajan Euroopan kuuluisin pohjoismaalainen, jonka pyhä maine tunnettiin koko läntisessä kristikunnassa myöhäiskeskiajalla.

Birgitan isä oli Birger Pietarinpoika Upplannin laamanni ja äitinsä Ingeborg puolestaan Itä-Göötanmaan laamannin Bengt Maununpojan tytär. Molemmat suvut kuuluivat Ruotsin korkeimpiin ja Birgitan lähisukulaisia toimi mm. Upsalassa korkeissa kirkollisissa viroissa. Puolisonsa laamanni Ulf Gudmarinpojan kuoltua Birgitta päätti omistautua Jumalalle ja hylätä entisen maallisen elämänsä. 40-vuotiaana hän ryhtyi näkyjensä pohjalta kertomaan ja kirjoittamaan Jumalasta. Birgitan kutsumus uskonnolliseen elämään ei syntynyt kuitenkaan yhtäkkisesti vaan ainakin pyhimyslegendan mukaan hän oli kokenut jumalallisia näkyjä jo lapsena. Vasta puolisonsa kuoleman jälkeen tämä kahdeksan lasta synnyttänyt nainen saattoi täydellisesti omistautua hurskaalle ja pyhälle elämälle. Seuraavassa kerrotaan Birgitan pyhiinvaelluksista..

Pyhiinvaellukset olivat keskiajalle tyypillinen ilmiö ja ne kertovat ihmisten laajasta liikkuvuudesta meidän mittapuumme mukaan yksinkertaisin ja hitain välinein: laivoilla, ratsain ja kävellen. Pyhiinvaeltajat erottautuivat muista matkalaisista yleensä asullaan, johon kuului pitkä viitta, lierihattu, sauva, pyhiinvaeltajan laukku ja juomapullo. Ennen matkalle lähtöä pyhiinvaeltaja siunattiin omassa kirkossa ja kaukovaelluksille hän sai suojelukirjeen paikalliselta kirkkoherralta, piispalta tai hallitsijalta.

Pyhiinvaellukset olivat käytännössä mahdollisia niin rikkaille kuin köyhillekin, sillä pyhiinvaeltajat olivat kirkon suojeluksessa. Pyhiinvaeltajan asu oikeutti etuihin kuten majoitukseen ja ravinnon saamiseen pyhiinvaellusreitin varrella olevissa luostareissa ja kirkon majataloissa. Näissä paikoissa maksut porrastettiin kunkin varallisuuden mukaan ja tästä syystä myös köyhät, joille voitiin tarjota jopa ilmainen ylöspito, saattoivat osallistua pitkillekin pyhiinvaelluksille.

Birgitan ensimmäinen läheinen kosketus pyhiinvaelluksiin tapahtui v. 1321, kun hänen isänsä Birger Pietarinpoika teki vaimonsa kuoltua pyhiinvaelluksen Roomaan ja Santiago de Compostelaan.

Luoteis-Espanjassa sijaitsevasta Santiago de Compostela oli tullut kuuluisaksi jo 900-luvulla, kun käsitys, että apostoli Jaakobin luut sijaitsivat siellä vahvistui. Siitä tuli nopeasti Euroopan toiseksi suosituin vaelluskohde heti Rooman jälkeen. Rooma oli ollut suosittu ja itseoikeutettu pyhiinvaelluskohde halki varhaiskeskiajan - sijaitsivathan siellä kaikki kristikunnan tärkeimmät kirkot ja tunnettujen marttyyrien jäännökset eli reliikit.

Birgitan isän motiivi lähteä pyhiinvaellukselle oli todennäköisesti huoli niin omasta kuin läheisten kohtalosta kuoleman jälkeen. Hän osti matkallaan Avignonista, jossa paavi tuolloin piti hoviaan, anekirjeen itsensä sekä elävien ja kuolleiden sukulaistensa puolesta. Ajatus aneista perustui katolisessa kirkossa ideaan siitä, että ihminen voi muuttaa osan synneistä saamistaan sovitusteoistaan ajallisiksi. Synti tuli kyllä katumuksessa ja anteeksipyynnössä anteeksiannetuksi, mutta se pyrittiin myös sovittamaan joko kärsimällä kiirastulessa kuoleman jälkeen tai suorittamalla jo maan päällä katumusharjoituksia. Kiirastulessa odottavien kärsimyksien määrää saattoi vähentää aneilla. Niitä oli mahdollista ansaita itse esimerkiksi suorittamalla pyhiinvaellus, rukoilemalla pyhimyksiä ja osoittamalla julkisesti katumustaan. Toisaalta niitä saattoi Birgitan isän tapaan myös ostaa kirkon edustajilta.

Pyhiinvaellusten motiivina oli aneiden saamisen ohella pääsy reliikkien läheisyyteen, sillä pyhien ihmisten jäännösten uskottiin välittävän niin parantavia kuin suojelevia voimia. Mitä lähemmäs pyhäinjäännöstä ihminen pääsi, sitä suurempi oli hänen mahdollisuutensa parantua. Kirkon opetuksen mukaan pyhimykset saattoivat auttaa muita uskovia välittämällä toiveita ja rukouksia Jumalalle, joka sitten suoritti parantavan ihmeen.

Birgitan oma ensimmäinen pyhiinvaellus suuntautui myös Santiago de Compostelaan v. 1341-1342. Tämän matkan hän teki yhdessä puolisonsa Ulfin kanssa ja matkalle lähdettäessä Ulf antoi pyhiinvaelluslupauksen. Hän sitoutui olemaan juomatta matkan varrella olevissa pysähdyspaikoissa. Ulfin matkaan kuului jo itsessään askeesi ja hän harjoitti kieltäymystä, koska oli aiemmin elämässään liiaksi nauttinut ruuan ja juoman tuomista riemuista. Hän halusi sovittaa aiemman kohtuuttoman elämänsä niin kieltäymyksen kuin pyhiinvaelluksen muodossa.

Pyhiinvaeltajat antoivat monesti matkalle lähtiessään vastaavan lupauksen. He esimerkiksi lupasivat kulkea ainakin osan matkasta paljain jaloin tai pukeutua karkeisiin vaatteisiin. He saattoivat myös kieltäytyä tietyistä ruokalajeista kuten lihasta. Erityisesti lähestyttäessä pyhää kaupunkia ja pyhiinvaelluskirkkoa pyrittiin virittäytymään sopivaan mielentilaan rukouksin ja mietiskelyn avulla. Tällöin varakkaatkin pyhiinvaeltajat astuivat alas hevosensa selästä ja lähestyivät pyhiinvaelluskaupunkia nöyrästi 'apostolin kyydillä'.

Itse pyhiinvaelluspaikassa viivyttiin useita päiviä ja jopa viikkoja suorittaen erilaisia riittejä. Pyhässä paikassa luonnollisesti luettiin rukouksia, osallistuttiin messuihin ja laulettiin. Lisäksi saatettiin kulkea pyhässä kaupungissa erilaisia reittejä, jotka muistuttivat pyhimyksen elämästä. Hyvässä tapauksessa pyhiinvaeltaja pääsi myös koskettamaan itse reliikkiä tai sai ainakin viettää aikaa niiden välittömässä läheisyydessä. Merkittävillä pyhiinvaelluskohteilla oli myös omat tunnuksensa ja esimerkiksi Santiago de Compostelassa vierailleet saattoivat viestiä matkastaan simpukalla, joka kiinnitettiin pyhiinvaellushatun reunaan.

Todennäköisesti Birgitta ja Ulf osallistuivat Santiagossa edellä kuvatun kaltaiseen toimintaan, vaikka mitään erityisiä tietoja meillä ei tästä matkasta ole. Palattuaan kotiin Birgitta ja Ulf viettivät rauhallista elämää ja he mahdollisesti suunnittelivat luostariin asettumista. Ulf kuitenkin kuoli 12.2. 1344 ja Birgitta alkoi omistautua uskonnolliselle elämälle. Hänen päämääräkseen tuli oman luostarisäännön perustaminen, Jeesukselta näyssä saamiensa ohjeiden mukaan.

Osittain juuri tästä syystä Birgitta tuhansien muiden kristittyjen kanssa suuntasi askeleensa pyhään kaupunkiin Roomaan v. 1350, sillä Jeesukselta saamansa näyn mukaan hänen tuli siellä kohdata niin paavi kuin keisari ja saada vahvistus luostarisäännölle. Tämän ohella Birgittaakin mahdollisesti houkutteli Roomaan tuona vuonna katolisen kirkon riemuvuosi 1350, joka oli lajissaan vasta toinen.

Ensimmäinen ns. riemuvuosi oli pidetty v. 1300 paavi Bonifacius VIII toimesta. Paavi lupasi tuona vuonna Roomassa vieraileville täydellisen anteeksiannon synneistä ja ns. täydelliset aneet, jos vierailijat täyttivät määrätyt ehdot eli katuivat syntejään, tunnustivat ne sekä kävivät Roomassa päivittäin Pietarin ja Paavalin kirkoissa Toisena pyhänä vuotena ohjelmaan liitettiin Lateraanikirkossa vieraileminen.

Birgittakin lähti matkaan varmasti toiveissaan saada täydelliset aneet, mutta myös tavatakseen itsensä paavin. Vaikka Birgitan motiivit poikkesivatkin osin tavallisten pyhiinvaeltajien motiiveista ryhtyi Birgitta Roomassa elämään pyhiinvaeltajan tavoin. Hän pukeutui Rooman vuosinaan pyhiinvaeltajan tapaan ja teki jalkaisin matkoja eri kirkkoihin ja muille pyhille paikoille.

Birgitan elämä asettui Roomassa, jonne hän jäi loppuelämäkseen, pyhän maallikkonaisen elämän uomiin, sillä hänen elämäntapansa muistutti maallikkosisarten elämää. Birgitta osallistui liturgisiin hetkipalveluksiin ja vietti suuren osaa päivästä hiljaisuudessa. Hän jopa kerjäsi köyhien joukossa, mutta pyrki myös jakamaan omista rahoistaan ja ruuistaan köyhille sekä muille pyhiinvaeltajille. Hänen kerrotaan kulkeneen pyhältä paikalta toiselle katse maahan luotuna, sulkien maallisen Rooman rappion pois silmistään ja keskittyen pyhien elämään.

Sen ohella, että Birgitta teki pieniä pyhiinvaelluksia kotikaupungissaan Roomassa hän matkusti myös Italian sisällä tunnetuille pyhille paikoille. Birgitan uskonnollisen elämän eräänlaisena huipentumana voi kuitenkin pitää hänen viimeistä pyhiinvaellustaan, joka v. 1372 vei hänet pyhälle maalle ja Jerusalemiin. Birgitta koki tällä matkallaan lukuisia näkyjä, jotka on kirjattu hänen ilmestystensä seitsemänteen kirjaan ja joissa hän todisti paikan päällä monia kristinuskon keskeisiä tapahtumia. Hänen kenties kuuluisimmat ilmestyksensä koskevat Jeesuksen ristiinnaulitsemista sekä tämän syntymää.

Birgitta palasi matkaltaan Roomaan, jossa hän sairastui melko pian ja kuolikin jo seuraavana vuonna eli 23.7.1373. Takaisin Ruotsiin Birgitta palasikin vasta kuolleena, kun hänen ruumiinsa kuljetettiin riemusaatossa halki Euroopan Vadstenaan saakka. Hänen pyhimyksellinen maineensa vahvistui, kun jo matkan aikana reliikkien läheisyydessä tapahtui ihmeitä. Ruumiin lopullinen sijoituspaikka oli Vadstenan luostarin kirkko, josta tulikin suosittu pyhiinvaelluskohde Pohjoismaissa Birgitan kultin levitessä.

Birgitan kanonisaatiota eli pyhimykseksi julistamista varten koottuihin ihmekertomuksiin on liitetty mm. kahden suomalaisen kokemat ihmeet. Ne kertovat tyypillisestä tavasta antaa lupaus pyhiinvaelluksesta, jotta pyhimys auttaisi hätätilanteessa. Toinen ihmekertomus kertoo, että Laurencius Torissonin 7-vuotias tytär Helena oli eksynyt metsään, joka vilisi susia ja karhuja. Isä etsi turhaan tytärtään yhdessä naapureiden kanssa ja teki lopulta votumin Birgitalle. Hän lupasi lähteä pyhiinvaellukselle Vadstenaan, jos tytär löytyisi. Pian tämän jälkeen tyttö saatiin terveenä kotiin, vaikka hän oli ollut kymmenen päivää kateissa. Kiitollinen isä lähti tyttärensä ja naapureidensa kanssa pyhiinvaellukselle kunnioittamaan Birgittaa, joka oli auttanut heitä hätätilanteessa. Pyhiinvaeltajasta oli tullut pyhiinvaellusten kohde ja hänet julistettiin virallisesti pyhimykseksi 7.10. 1391.

Meri Heinonen
TY