Avioliitto keskiajalla Pohjoismaissa

Avioliitto ja perheen rakenne  
Avioliitot kestivät tavallisesti toisen aviopuolison kuolemaan saakka. Koska miehet enimmäkseen olivat huomattavasti vaimojaan vanhempia, yhteiskunnassa oli paljon naisleskiä, jotka tosin tavallisesti avioituivat pian uudelleen. Toisaalta vaimotkin kuolivat usein lapsivuoteeseen, joten moni mieskin ehti elämänsä aikana olla useammin kuin kerran naimisissa. Perhekuviot voivat siis olla varsin sekavat, sillä perheessä saattoi olla hyvin eri-ikäisiä lapsia useista avioliitoista. Monesti perheenpään uusi vaimo oli jopa vanhimpia lapsia huomattavasti nuorempi. Perheen isän kuoltua nuori leskivaimo saattoi mennä naimisiin vanhan leskimiehen kanssa, jolla niinikään oli lapsia useista eri liitoista.
SIVUN ALKUUN

Avioliiton solmiminen                                       
Avioliiton solmimisessa, sen täytäntöönpanossa ja vahvistamisessa oli neljä laissa määrättyä vaihetta:

1. Kosinta 
Avioliittoon aikovan miehen löydettyä itselleen sopivan morsianehdokkaan hänen oli keskusteltava asiasta sukunsa ja perheensä kanssa. Mikäli suku ei vastustanut hanketta, sulhanen saapui aiotun morsiamen kotitaloon pyytämään neitoa itselleen. Sulhasella oli mukanaan ns. puhemies; sulhasen ystävä tai lähisukulainen. Puhemiehen tehtävänä oli puhua sulhasen puolesta tämän taloudellisista taustoista ja vilpittömyydestä. Kuitenkin sulhasen itsensä oli varsinaisesti pyydettävä morsiamen kättä tämän vanhemmilta. Neidon suostumuksella ei ollut merkitystä; hän ei välttämättä edes nähnyt tulevaa miestään ennen häitä.

Morsiamen huoltaja, siis vanhemmat tai lähin elossa oleva sukulainen, toimi morsiamen naittajana. Sulhasen suku sopi morsiamen suvun kanssa taloudellisista ratkaisuista, siitä, millaiset myötäjäiset tytär saisi ja millaiset lahjat sulhanen puolestaan toisi morsiamelle ja morsiamen suvulle. Mikäli neuvotteluissa päästiin yksimielisyyteen, toimitettiin kihlaus.
SIVUN ALKUUN

2. Kihlaus                                     
Morsiamen kotona pidettävissä kihlajaisissa olivat läsnä sulhanen, morsian, morsiamen huoltajat sekä molempien suvun todistajat, joiden lukumääräksi eri lait määräsivät 4-12. Todistajien läsnäollessa tapahtuneen kihlauksen jälkeen morsianta ei voitu enää kihlata toiselle.

Kihlajaisissa sulhanen ja morsiamen huoltaja toistivat julkisesti sen, mitä kosinnan yhteydessä oli sovittu molempien osapuolien lahjoista ja myötäjäisistä. Sulhanen luovutti morsiamen suvulle ystävänlahjat ja sopimus virallistettiin kädenlyönnillä. Sen jälkeen alkoivat pidot.

Tarvittaessa kihlaus voitiin kuitenkin purkaa. Purkua haluavan osapuolen oli tietenkin luovutettava saamansa lahjat takaisin ja maksettava sakkoa ja hyvitystä syyttömälle osapuolelle. Hänen tuli myös todistaa valalla, ettei hylätty kumppani tai hänen sukunsa ollut ruumiillisesti tai henkisesti vajavainen, ja ettei asiaan liittynyt mitään pahetta.
SIVUN ALKUUN

3. Naittamistoimi                                       
Kihlauksen jälkeen avioliiton solmimisessa voitiin edetä naittamistoimeen, eli juhlaan, jossa morsian luovutettiin sulhaselle. Lain mukaan kihlauksen ja luovutuksen välillä sai olla korkeintaan vuosi ja yksi päivä. Juhlista tuli ilmoittaa morsiamen vanhemmille tai lähisukulaisille kuusi viikkoa aikaisemmin. Luovutuspäivän jälkeen avioliittosopimusta ei voitu enää purkaa.

Naittamistoimen päivänä sulhanen seurueineen saapui morsiamen kotitaloon. Tämä matka sekä morsiamen talo olivat toimen aikana lailla rauhoitettuja, mikä tarkoitti, että sulhasen ja saattojoukon oli luovutettava aseet ja satulat tullessaan morsiamen taloon.

Juotuaan ensimmäisen oluttuopillisen sulhanen tai joku hänen saattojoukostaan pyysi, että morsian luovutettaisiin sulhaselle. Tällöin morsiamen vanhemmat johdattivat morsiamen morsiuspenkkiin sulhasen viereen. Morsiamen huoltaja piti antamispuheen, jossa hän yhdisti morsiamen kädet sulhasen käsiin ilmoittaen luovuttavansa morsiamen sulhaselle. Tässä yhteydessä luoetettiin myös aviovaimon oikeudet ja velvollisuudet. joita olivat esimerkiksi molemminpuolinen aviouskollisuus, vaimon oikeus talon lukkoihin ja avaimiin (tällä tarkoitettiin aviovaimon tehtäviä taloudenhoidossa) sekä vaimon oikeus kolmannekseen miehen omistamasta irtaimesta omaisuudesta. Puheen pitänyt henkilö myös luovutti myötäjäiset morsiamelle.

Naittamistoimen jälkeen sulhanen morsiamineen ja seurueineen sai aseensa ja satulansa takaisin ja hääväki lähti ratsastamaan sulhasen kotitaloa kohti. Perillä alkoi suuri hääjuhla.
SIVUN ALKUUN

4. Hääjuhla                                      
Hääjuhlaa vietettiin sulhasen kotona. Juhlassa sulhasen ystävä vakuutti sulhasen puolesta, että lain mukaan morsiamelle kuuluva kolmannes sulhasen omistamasta ja tulevaisuudessa hankkimasta irtaimesta omaisuudesta todellakin nyt kuului morsiamelle.

Hääjuhlan iltana sulhanen ja morsian johdatettiin morsiushuoneeseen, jossa he asettuivat vierekkäin makuulle. Heidät peiteltiin ja hääväki poistui. Vasta hääyö aloitti oikeudellisen avioliiton ja kaikki avioliittoa koskevat sopimukset astuivat voimaan.

Huolimatta kirkon keskeisestä asemasta keskiajan yhteiskunnasta, kirkon vaikutus avioliiton solmimiseen oli kuitenkin melko vähäinen. 1200-1300 -lukujen kuluessa kirkko alkoi kuitenkin suhtautua kielteisesti ilman kirkon valvontaa solmittuihin avioliittoihin. Kirkollinen avioliittoon siunaaminen korosti avioliiton kunniallisuutta ja siitä kieltäytyneet suljettiin ehtoolliselta. Kirkollinen vihkiminen yleistyi vasta 1400-luvulla.
SIVUN ALKUUN

Avioliiton purkaminen                                      
Avioliittojen laillinen purkaminen oli vaikeaa ja lähes mahdotonta. Ainoat hyväksyttävät syyt avioliiton mitätöinnille olivat todettu sukurutsa, eli suhde omaan verisukulaiseen tai se, että avioliittoa ei ollut todistettavasti koskaan pantu täytäntöön, ts. vaimo oli edelleen koskematon neitsyt.

Sukurutsa käsitettiin keskiajalla hyvin laajasti: Verisukulaisia eivät olleet ainoastaan miehen ja naisen omat vanhemmat, sisarukset ja serkut aina kuudenteen polveen saakka, vaan avioliiton kautta myös kaikista aviopuolison sukulaisista ja kummeista tuli verisukulaisia, joiden kanssa ei ollut soveliasta olla suhteessa.

Köyhempi kansanosa eli kaupunkien porvareita ja linnojen aatelia vapaammassa ilmapiirissä avioliiton suhteen: kirkon edellyttämä neitsyys ennen avioliittoa ei ollut ensiarvoisen tärkeää ja avioliiton purkaminen oli helpompaa. Maaseudulla avioliittoperinteisiin vaikuttivat kirkon ja aatelin filosofisia ja taloudellisia riitoja enemmän paikalliset vanhat tavat ja tottumukset.
SIVUN ALKUUN

Avioliiton vaihtoehdot                                      
Kunniallisella naisella oli kaksi vaihtoehtoa: avioliitto tai luostari. Naisluostareissa asui toki hyvinkin väkevän hengellisen kutsumuksen saaneita nunnia, mutta monen naisen luostarikutsumusta siivitti arkielämän pelottava vaihtoehto: avioliitto väkivaltaisen, juopon tai muuten vastenmielisen aviomiesehdokkaan kanssa. Luostareiden hiljaisuuteen ja suojaan ihmisten katseilta pyrkivät myös ne naiset, jotka itse tiesivät olevansa kelvottomia aviomarkkinoilla, eli menettäneensä neitsyytensä ennen hääyötä.

Myös miehillä oli omat luostarinsa, joskaan heidän ei tarvinnut vetäytyä askeesiin avioliiton pelossa. Miehiä kutsui luostariin paitsi hengellinen kutsumus, myös mahdollisuus kouluttautumiseen ja sitä kautta toimeentuloon. Munkin elämä oli kuitenkin melko suojattua ja turvallista, elanto oli kenties niukkaa, mutta kuitenkin mahdollista.

Nainen, joka ei ollut nunna, vaimo eikä leski, oli huonossa asemassa. Ellei hänellä ollut huoltajana perhettä, sukua, kirkkoa eikä aviomiestä tai ellei hän ollut leskenä perinyt miehensä omaisuutta ja tointa, hän oli melko turvaton ja yhteiskunnan ulkopuolella. Katu, majatalot ja kylpylälaitokset antoivat mahdollisuuden prostituoidun kunniattomaan elämään, joka sentään toi joltisenkin elannon ainakin joksikin aikaa.                     

SIVUN ALKUUN